tiistai 5. toukokuuta 2015

Koulun siivouspäivä

4.-5.5. meillä oli siivouspäivä ja ideana oli siivota koulun lähiluetta. Paikoilta ei saattanut löytyä paljoa vaarallista roskaa mutta tupakan tumppeja oli kaikkialla, kun kierteli aluetta. Puoliksi että loppuun poltettuja niitä oli kaikkialla. On huomattu myös että vaikka on roskiksia melkein kaikkialla niin eivät ihmiset jaksa laittaa roskia sinne, koska on nähtävästi helpompaa että heittää ne maahan ja tuhota aluetta.

Tupakan lisäksi sieltä löytyi myös muuta ihmeellistä tavaraa kuten hajonneita tuoleja ja autonrenkaita. Kaiken päälle vielä lasinsiruja,nuuska ja muovipusseja.

Haluamme muistuttaa kaikkia että kierrättäminen ja alueen puhtaana pito auttaa kaikkia. Jopa nykyisin lastentarhoista on löydetty lasipulloja, tupakkaa ja piikkeja. Kiitos.

Kirjoittanut: Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti