maanantai 18. toukokuuta 2015

Vanhempainyhdistyksen terveisiä


 
Vanhempainyhdistys on hankkinut koululle keväällä 12 tabettia oppilaiden opetusta varten. Jatkossa vanhempainyhdistys pyrkii hankkimaan tabletteja lisää vuosittain. Moni oppilas onkin päässyt niitä jo kokeilemaan sekä koko koulun pelipäivänä että omissa luokissaan.

Lauantaina 25.4. koulun ulkoilupäivänä yhdistys pyöritti mehupistettä, josta oppilaat ja opettajatkin saivat käydä tankkaamassa lisää puhtia. Pisteellä oli kävijöitä, etenkin päivän päättyessä, ja onnekkaimmat saivat vielä täyttää mehupullonsakin kotiin lähtiessään, kunnes mehukannut olivat tyhjiä. Päivä oli antoisa niin mehupisteen pitäjille eli yhdistyksen jäsenille sekä myös kiitosta tuli opettajilta ja janoisilta oppilailta. Varmasti jatkossakin yhdistys nähdään mehupisteen äärellä tarvittaessa.
Yhdistys hankki tänä keväänä koululle myös kolme ulkoleikkivälinelaatikkoa, jotka näyttävät olevan hyvin lujaa ja hyvää työtä. Ne ovat siellä koulun kolmen käytävän ulko-oven suulla. Laatikot teetettin Keravan vankilan työpajalla. Laatikoissa säilytetään välituntileikittäjän välineitä välituntien liikuntaa varten.
 
21.5. on tulossa ekaluokkalaisten juhla, jonka yhdistys myös järjestää. Siinä riittääkin täksi viikoksi työsarkaa minulle ja muille ahkerille yhdistysläisille :) Toivottavasti uudet ekaluokkalaiset saapuvat paikalle runsain joukoin vanhempiensa kanssa!

Ystävällisin terveisin


Päivi Okuogume /
Maatullin ala-asteen vanhempainyhdistyksen pj
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti